I

sinun raskas elämä
eikä minunkaan niin keveä
yhdessä liian painava

luulin taakan kevenevän kun painoa jakaa
kummasti se sinun päässäsi kertaantui



II

kai koit minun sinua liiaksi kesyttävän
Peto, en minä sinua talutushihnaan halua
minä pidän sinusta koska olet mitä olet

villieläin

sen ymmärrän, että vapaus on olemuksesi ydin
mutta kai eri käsitys meillä on vapaudesta

minä vapaimmillani sinun seurassasi
sinä vapaimmillasi yksiksesi

mitä enemmän minä rakastin
sitä enemmän sinä kärsit

oli päästettävä sinut menemään
en halua asettua Pedon
ja hänen vapaudenkaihonsa välille

kaiho voittaa aina

III

niinpä vasten tahtoani
päästin irti
päästän edelleen

jopa päästämästä päästyänikin
päästän sinua irti

mikset siis jo irtoa minusta?

 

IV

ja minä ihmisraunio
inhoan itseäni

mietin miten alas voi vajota
eikö säälittävyydellä ole mitään rajaa

kun minä itken vasten ventovierasta
iljettävästi hän koskee minua

vonkaa seksiä
ruinaa runkkausta

ja minä mietin
tapanko itseni
vai tuon toisen

alkoholi toimii
niin kuin sen on kai
tarkoitettukin toimivan

turruttaen mieltä

muistelen sinua
kosketustasi
kehoasi
tuoksuasi
ja kuvittelen sinut viereeni

kun tuo vieras käsi koskee

yhtäkkiä havahdun
nauran hysteerisesti

Peto, veit kaiken järjen mukanasi!

Mikä pelastaisi minut
tästä surkuhupaisasta
köyhän mielen taideleffasta

 

V

vietän seuraavan aamun puhdistautuen
hinkkaamalla iholta häpeän ja syyllisyyden

keksimällä selityksiä
koittaen kerätä järjen rippeitä
 

mieli oksentaa henkistä krapulaansa

 

 

musteena paperille

rappioromantiikka
se vanha likainen vakiopano
todellinen muusa inspiraatiolle

 

VI

olisit kiitollinen
siitä mitä olet
saanut kokea

moni ei koskaan

niinpä lämmitän
sammuneella liekillä
kylmennyttä sydäntä

ja kyllä olen
niin helvetin kiitollinen

kaikesta koetusta
ja siitä mitä olisimme
voineet kokea

ei se, että menettää
vaan kaikki se
mitä siitä seuraa

kaipuu kivuista pahin
mutta tuska lisää luonnetta
ja kaipaus kaunistaa

tätä menoa olen pian
miss Universumi