istun sängyllä seinää tuijottaen
se ei ole enää puhtaan valkoinen
punaviinin valuessa noroina lattialle
ahdistava hiljaisuus huutaa
korviini omalla äänelläni
peilin sirpaleet lattialla
heijastavat karua todellisuuttaan
ruhjeinen nuhjuinen elämä
jollekin toiselle se voisi merkitä jotain
vaan ei minulle
mikään ei merkitse enää mitään
koitan vakuutella kosteille silmilleni
ja jostain syvältä nousevat pintaan
monesti haudatut tunteet
repien haavat auki taas uudelleen
yhä sydän vereslihalla sykkii
hakkaa kuin viimeistä päivää
miksi se jaksaa vaikka minä en?
lauantai, 2. helmikuu 2013
Kommentit