Laitan kännykästä soimaan pianomusiikkia

ja painan pääni tyynylle

 

melodia on tuttu ranskalaisesta taideleffasta

surkea kaiutin särkee ääntä

luoden harmonista tunnelmaa

 

suljen raskaat luomeni

ja huomaan olevani valokeilassa 

 

mitätön elämäni

avautuu uusissa merkityksissä

 

ne pienet arkiset teot

paljastavat jotain oleellista

tästä elämästä

 

se syvään juurtunut tapa, kuinka lukitsen parvekkeeni oven

illan viimeisen röökin jälkeen

tietäen hyvin, ettei kukaan kiipeäisi 

kolmanteen kerrokseen

murtautuakseen arvottomaan kämppääni

 

se pieni vapauden tunne, kun heitän roskan lattialle

ilman pienintäkään aikomusta siivota sitä

 

se hassu nautinto, haukata paahtiksesta palanen

ennen kuin päälliset ovat paikallaan

juusto ennen kinkkua, tietysti

 

se salainen tanssi, jonka esitän

näkymättömälle yleisölleni

ja niiaan aplodeille

 

yhtäkkiä musiikki loppuu

ja valot sammuvat

merkitykset katoavat

 

mutta minä jään

pimeälle estradille